Mitä SCA on ?


SCA

Society for Creative Anachronism Incorporated tarkoittaa luovan epäaikaisuuden seuraa.

SCA Inc. sai alkunsa Yhdysvalloissa vuonna 1966, kun joukko Berkeleyn opiskelijoita järjesti juhlat, joissa teemana oli keskiaika. Juhlat onnistuivat hyvin ja joukku järjesti vastaavia tapahtumia myöhemminkin. SCA sai näin alkunsa ja sen organisaatio lähti muotoitumaan. Jäsenmäärä kasvoi ja harrastus levisi ympäri maailmaa.

SCA:n vaakuna

SCA:n oma ajanlasku aloitetaan noista ensimmäisistä keskiaikajuhlista, 1. toukokuuta 1966. Kirjaimet A.S. tulevat sanoista Anno Societatis eli seuran vuonna.

 
SCA:ssa me harrastamme keskiaikaa tutkimalla ja elävöittämällä eurooppalaisia kulttuureita aikaväliltä noin 600-1600 jKr. Tutkiminen tapahtuu kunkin jäsenen omilla ehdoilla. Jotkut viettävät tuntikausia kirjastoissa tehden tutkimusta jostain keskiajan osa-alueesta, kun taas jotkut saavat tarvitsemansa tiedon omista keskiaikaseuran paikallisosaston tapaamisista.

SCA:n toiminta keskittyy eri paikallisosastojen ympärille. Näissä keskiaikaseuralaisten keskittymissä tavataan säännöllisesti eri keskiaikaharrastusten merkeissä. Toiminta huipentuu paikallisjärjestöjen järjestämiin keskiaikajuhliin eli tapahtumiin. Tapahtumissa pyrimme soveltamaan tietojamme ja taitojamme käytännössä ja luomaan mahdollisimman keskiaikaisen ilmapiirin ja tunnelman. Tunnelman luominen tapahtuu mm. keskiaikaisten nimien, pukujen, ruokien, puheen ja harrastusten kautta. Myös arkimaailman unohtaminen tapahtumien ajaksi on tärkeää.

SCA:ssa emme elä keskiaikaa niin kuin se todellisuudessa oli. Toki tiedämme millaista elämä silloin oli iloineen ja suruineen, mutta haluamme unohtaa ikävät puolet, ainakin tapahtumien ajaksi. Keskiaika, jota me elävöitämme, on romantisoitua keskiaikaa. Myös keskiajalla ihmiset pyrkivät eroon arjen tylsyydestä trubaduurilyriikan, saagojen, ritari- ja hovikulttuurin avulla. Mekin pyrimme tähän, elävöittämään nk. Unelmaa keskiajasta. Tapahtumissa olemme kaikki kuin nuo keskiajalla eläneet, jotka hetkellisesti pyrkivät näkemään elämänsä kauniina ja keveänä.

Se, mitä harrastamme, on leikkiä, ja näin ollen sen tulisi olla hauskaa kaikkien osanottajien, niin vakavamielisten kuin vapaamielistenkin harrastajien, mielestä. Itseltään voi aina vaatia täydellisyyttä, vaikka seura ei sitä vaadikaan, mutta muilta harrastajilta ei pidä odottaa yhtä suurta paneutumista, sillä kaikille se ei ole mieleen. Tärkeintä on, että kaikki ylläpitävät omaa Unelmaansa (pilaamatta muiden Unelmaa) ja pitävät hauskaa keskiaikaisen tunnelman merkeissä.

 

SCA on jaettu maantieteellisesti eri kuningaskuntiin, ruhtinaskuntiin, paronikuntiin ja niin edelleen. Jako perustuu siihen, kuinka monta SCA:n jäsenmaksun maksavaa jäsentä kullakin alueella on, jako ei perustu keskialalla olleiden valtioiden rajoihin. Kaikki ne alueet, jossa on SCA:n jäsenmaksun maksavia jäseniä, muodostavat yhdessä niin sanotun Tunnetun maailman.

Drachenwaldin kuningaskunta

Kuningaskunta on ylin SCA:n hallinnollinen eli SCA:n tunnustama alue. Drachenwaldin kuningaskuntaan kuuluvat Eurooppa, Lähi-Itä ja Etelä-Afrikka)

Drachenwaldin kuningaskunnassa kuningasparin hallintokausi on kuusi kuukautta, jotta mahdollisimman moni saisi kokeilla kruunun ainoa. Kuningaskunnalla on oikeus valita hallitsijansa turnajaisilla. Turnajaisten voittaja sekä vastakkaisen sukupuolen edustaja, jonka puolesta voittaja on taistellut, kruunataan kuningaspariksi. Kuningaspari Astuttuaan alas ensimmäisen kerran kuningasparista tulee kreivipari (tai kuningas voi valita tittelin jaarli), ja taistelleen osapuolen seuralainen ja inspiraation lähde kohotetaan ruusuritarikuntaan. Oltuaan toisen kerran hallitsijana, alas astuvasta kuninkaasta tai kuningattaresta tulee herttua tai herttuattar.
Drachenwaldin vaakuna

Aarnimetsän paronikunta

Suomeen SCA:n toiminta saapui vuonna 1988 (A.S. XXIII), jolloin arglwydd (herra) Llwyd ap Capwaladr tutustui siihen Ruotsissa. Hänen palattuaan Suomeen toiminta lähti täälläkin hiljalleen liikkeelle. Vuoden 1989 alkupuolella (A.S. XXIII) pidettiin virallinen Aarnimetsän perustamiskokous. Vuonna 1994 (A.S. XXIX) Aarnimetsästä tuli paronikunta, ensimmäisenä paronittarenaan lady Anna von Urwald. Tänä vuonna (A.S XL) Aarnimetsän paronikuntaan valitaan järjestyksessä kuudes paronipari.
Aarnimetsän vaakuna

[ Pääsivu ] [ SCA ] [ Virkailijat ] [ Drachenwaldin tapahtumakalenteri ]
[ Pitäjän väki ] [ Kuvia ] [ Linkit ] [ Tervetuloa kiinnostuneet... ]